Tänään päästiin sitten tosi toimiin uudessa toimipaikassa. Oli ihan kivaa työskennellä uutuutta hohtavassa konttuurissa, etenkin kun ikkunoista näki pääkadun elämää, eikä vain vastapäisen talon seinää. Tosin rupesi loppupäivästä puuduttamaan, kun sadannen kerran kuului ovelta: " Päivää. Voi miten kivaa, olette jo muuttaneet. Ja miten avaraa täällä on. Onnea nyt uuteen toimistoon. " Mitä, oliko niillä vuorosanat oveen liimattuna, vai mistä kaikki osasivat tuon saman litanian?? Itsekin muuttui papukaijaksi: "Kiitos, kiitos. Muutto on nyt tehty. Mukavaahan täällä on."

Ja kun pääsin vihdoin kotiin, niin PRKL. Kaupungin aura-auto käy meillä yleensä kerran pari kuukaudessa, vaikka lunta sataisikin joka päivä (no, vähän kärjistin). Mutta viime viikon ja tämän päivän näitä traktorikuskeja on varmaan vaivannut työnpuute tai kevät rinnassa, sillä kohta tuo tien pätkä ja lumen alla oleva asfaltti on hangattu puhki. Ja joka kerran pihaliittymään jää polviin asti oleva lumivalli. Mene siitä sitten autolla pihaan! Huomenna meinasin soittaa kaupungin tekniseen virastoon ja kiittää mitä nöyrimmin, että he pitävät niin kovasti huolta kunnostani. Eihän sitä muuten tulisi ulkoiltua tuntia tälläisellä tulipalopakkasella, mutta kun pitää saada tie auki pihaan, niin pakkohan se on!

Nyt otan neulomuksen käsiin, rupean ajattelemaan mukavia ajatuksia ja lämmittelen takkatulen loisteessa. Rakas Mieheni tilasi itselleen pitkävartiset sukat, ettei pohjoisen pakkaset pure niin kovasti. Meinasin, että jos sukkahousut tekisi..... tai villakalsarit......;)