Ulkona on parikymmentä astetta lämmintä, joten sisällä ei viihdy. Siispä käsityöt ei edisty.

Meillä oli mukavat pari päivää Lapsukaisen ja Vävyn kanssa. Torstaina ajeltiin heidän "traktorilla" (jumalattoman korkealla amerikan pakulla, merkkiä en muista; Lapsukainen voi lisätä sen kommentteihin) ympäri kyliä ja meikäläinen lyhyenläntänä ei aina päässyt kyytiin kovin helposti. Siitä aiheutui hervottomia naurukohtauksia meillä ja muualla. Oli kiva levittää riemua ;) Eilen sitten Vävy hävisi aamulla jo autoaan laittamaan, joten me Lapsukaisen kanssa suunnistettiin keskustaan ostoksille. Monta tuntia vierähti ja kotiin tultiin auton takapenkki täynnä pussukoita.

Lapsukainen ja Vävy vaihtoivat eilen majapaikkaa, tänään olen siis pyörinyt taas yksin. Aamulla olin pylly pystyssä pihamaalla kukkapenkkejä siivoamassa ja kun siitepölyannos alkoi olla täynnä, niin pienen huilitauon kautta siirryin öljyämään meidän terassin kalusteita. Välillä oli taas pakko tulla sisään "hengittämään", vaikka lääkeitä on syöty jo pari kuukautta, niin tähän aikaan olo on vain tukkoinen. Nyt voisi sitten mietiskellä vaikka neulomista. Mutta ensin on saatava jotain syömistä.....

264910.jpgMinä en ala! Miehen piti päästä kotiin jo maanantaina, mutta milloin lie on tulossa..... terveisiä sinne taloon pomoille, että kyllä niillä työntekijöillä on perheet ja vaimotkin!! PRKL!!