Hei, tälläinen työpäivä on aika hauska. Kiellettiin tekemästä töitä! No, jos ihan totta puhutaan, niin meillä on menossa ohjelmiston päivitys ja silloin saa kepillä näpeille, jos menee samoihin tietokantoihin räpeltämään. Joten päivitetään blogia sitten.

Karuselli-lanka alkoi eilen illalla muotoutua liiviksi, katsotaan miten muijan käy. Lanka on aika narskista, mutta toivottavasti ei-nyppyyntyvää, niin saan siitä lämmikkeen työmaalle. Tosin näillä helteillä tuntuu ajatus aika kaukaiselta, sillä lanka on paksua. Töistä päästyäni meinasin kuitenkin jatkaa, kunhan ensin käyn selvittämässä vanhemmilleni puukaupan arvonlisäveroasioita (hepreaa heille, kun eivät ikinä ole moista tarvinneet), kaupassa vähän juomista ja syömistä sekä pakkaan huomista lähtöä varten.

Huomenna iltapäivällä nimittäin hyppään bussiin ja huristelen rakkainteni luo Helsinkiin. Toivottavasti Mieskin pääsee telakan montun pohjalta samaan kylään. Lauantaina jatketaan matkaa Tampereelle, jossa käydään katsomassa Nylon Beatin ja Toton keikka. Ensimmäinen Lapsukaisen tahdosta/vaatimuksesta, tosin olen sen todennut olevan ihan kelpoa lenkkimusaa mp3:sta. Samalla sitten juhlitaan meidän hääpäivää (7 vuotta täynnä), Vävyn synttäreitä, Lapsukaisen ja Vävyn hääpäivää, kesää, viikonloppua, muuten vaan......

Nyt vain pitäisi osata valita matkaneule mukaan. Mikähän olisi erittäin lämmittävää reilun neljän tunnin bussimatkalle ja takaisin?? Kiri-huivi? Sillä alkaa olla jo sen verran kokoa, että mukavasti jää syliin tavaraa. Ettei pääsisi vaan vilu yllättämään, kun mittarissa on tällä hetkellä noin kolmisenkymmentä astetta ;)

Viettäkää oikein mukava viikonloppu, minä teen niin ainakin!