Katiijan  haasteen johdosta ajattelin minäkin kertoa vähän itsestäni. On ollut niin mukava lukea teidän muiden esittelyjä.

Olen ensiviikolla 40 mittariin saava savolaisakka. Mieleltäni olen yhä se tytön hupakko, joka uteliaana halusi tutkia maailmaa (vielä en ole nähnyt keski-iän kriisiä, liekö tuo jo nurkan takana odottamassa?). Lapsuuteni vietin samassa kaupungissa kolmilapsisen perheen esikoisena. Meillä oli onnellinen ja hyvä lapsuus. Kävin kouluja ja halusin tulla isona  käsityön opeksi. Minulla nimittäin on ollut puikot ja virkkuukoukku jo kuusivuotiaasta asti kädessä. Neulomaan minut opetti oma isäni ja virkkaamaan tätini, joka piti meistä lapsista ja jolla oli aina virkkauskoukku kädessä.

Elämä ei vain aina mene niin kuin suunnittelee ja huomasin 17-vuotiaana olevani yksinhuoltajaäiti. Kiitos oman perheeni, sain apua ja tukea joka puolelta. Mutta oli löydettävä nopeasti ammatti, jolla elättää pikku perheeni, joten lähdin opiskelemaan kauppakouluun. Valmistuin laskentatoimen merkonomiksi kaksi vuotta sen jälkeen kun olin lapsenhoidon ohella käynyt iltalukion ja päässyt ylioppilaaksi sieltä. Siitä suoraan  pääsin töihin ja olin toimistosihteerinä 12 vuotta, kunnes huonon työilmapiirin johdosta sanoin itseni irti ja hyppäsin tavallaan tyhjän päälle. Olin työttömänä vain vajaa puolivuotta, kunnes sain vakituisen kirjanpitäjän paikan tilitoimistosta. Tämän toisen työpaikan ohella olen opiskellut ensin tietotekniikan ammattitutkinnon, sitten valmistuin ammattikorkeakoulun iltalinjalta tradenomiksi, välissä suoritin kirjanpitäjien KLT-tutkinnon ja viime keväänä sain vielä taloushallinnon erikoisammattitutkinnon todistuksen. Kun työssä on mukavaa, niin energiaa on myös opiskella ja jotenkin tuo opiskelu "jäi päälle".

Perheeseeni kuuluu nyt jo 22-vuotias tytär, joka on naimisissa hyvän miehen kanssa. He molemmat ovat tärkeitä ja rakkaita. Vaikka he asuvat etelä-Suomessa, olemme yhteyksissä melkein päivittäin. Kymmenen vuotta sitten törmäsin silloisen kotitalomme pihalla samassa talossa asuvaan poikamieheen ja se oli menoa se. Vietimme milleniumhäät ja ajattelimme tehdä vielä yhteisiä lapsia tyttäreni lisäksi. Taaskin elämä teki omat jekkunsa ja hyvästä hoidosta huolimatta saimme vain neljä enkelilasta (=keskenmenoa) aikaan. Lopulta luovuimme haaveesta ja nykyisin nautimme sukulaistemme pienistä lapsista. Samaan aikaan odottelen, josko jossain vaiheessa olisin onnellinen isoäiti.

Mieheni saa mittariinsa - myös ensi viikolla - 45 ja on maailman paras aviomies. Hän työskentelee etelässä tai pohjoisessa vuodenajasta riippuen ja on poissa kotoa viikon tai kolme kerrallaan. Sillä aikaa yritän pitää tätä rintamamiestaloa pystyssä ja toivon, ettei mikään paikka  hajoa miehen poissa ollessa. Onneksi hänellä on pitkät kesälomat ja niiden aikana yleensä korjaamme taloa, rakennamme puutarhaa ja nautimme grilliruuasta terassillamme. Meillä ei murjoteta ja murehdita turhasta, jokainen päivä otetaan vastaan sellaisena kun se tulee. Nauramme enemmän kuin itkemme, vaikka välillä elämä vähän murjookin. Pidämme mottonamme muskettisotureiden lausetta: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Minulla on siis aikaa iltaisin yksin istuessani tehdä käsitöitä. Välillä kotityötkin kärsivät tämän harrastuksen johdosta. Toisinaan teen jotain vain tekemisen ilosta, en tiedä neuleen saajaa etukäteen. Silloin tapahtuu kuten tänäänkin, että tuon valmiiden töiden korin esille ja kukin saa etsiä itselleen sopivat ja mukavat asusteet. Tänään lähti tyttären ja vävyn matkaan pari pipoa, muutamat sukat ja huivit. Olen iloinen kun tuotokseni kelpaavat eteenpäin ja että ne lämmittävät saajiaan. Sillä ne kaikki on rakkaudella tehty.

Tälläista siis tämän blogin takana. Toivon teille kaikille kanssaneulojille oikein mukavaa viikonalkua!

ps. tänään oli Prismassa 15 % ale asiakasomistajille. Onneksi levyhyllyssä oli Mikko Leppilampea!