Tänään on ollut mukavan leppoisa päivä. En ole suostunut höyryämään joulua, vaikka äiti tuossa äsken kahvilla kyselikin oliko minulla stressiä kun silmän alukset ovat mustat. Tiedä sitä sitten, onko naamassa vielä saunan jälkeenkin ripsivärit poskilla ;)

Päivällä leivoin ensimmäiset joulutortut tämän joulun aikaan. Mies halusi niiden päälle tomusokeria ja  hän saikin ihan oman sokeroidun tortun, sen missä oli Paljon sokeria!

303356.jpg

Loput tortuista syötiin äsken äidin ja isän ollessa iltakahveella. Leipomisesta puheen ollen, sain tänään Hermannin, ystävyyskakun. Tuoja kyllä tiesi meikäläisen kakun teko taidon, mutta toi sen uhallakin ;) Minä lupasin hoitaa Hermannia sen kymmenen päivää, katsotaan saanko pidettyä hengissä. Tiedoksi vaan sinne naapurikylään, kyllä se jo vähän poreilee.....

Jeps, joulukiireet alkavat kohta helpottamaan. Enää on vain pikku pätkä viimeistä sukkaa vaille. Tänään sain valmiiksi systerille menevät hoitavat sukat Step-langasta. Sen verran tyyristä lanka oli, että en aikonutkaan kohdistella raitoja, vaan aloitin seuraavan sukan ihan siitä mihin ensimmäinen loppui.

303364.jpg

Lankana siis Step, puikot 3,5, 16 silmukkaa puikolla, koko 38. Mallina Olga-sukat, muunneltuna tosin.

Oikein mukavaa joulunalusviikkoa kaikille, älkää stressatko liikaa jouluvalmisteluissa!